Carry me

Ajattelin tulla päivittää tänne mun tilannetta, ku siitä on ollu vähä turhan kauvan, ku tääl oon käyny.
Mikään ei kuitenkaa oo muuttunu helpommaks, vaan päinvastoin. Poikaystävän kaa ollaa riidelty jatkuvasti maailman turhimmista asioista ja saan sen takii itkee himas joka ilta. Itkin kylläki enemmä ku riidat alko, nyt oon vaa aika tuurta senki asian suhteen. Kaikki on kyl mulle hokenu, et kulutan itteni loppuu tos suhteessa nykyään, mut en mä vaa pysty päästää irti, ku siit on tullu mulle tavallaan parasystävä, sekä tuki ja turva.
Positiivista on kuitenki se, et kesä tulee ja koulu loppuu. Toivottavasti pääsen vaa johonki lukioon, tai muuten ei kyl tuu mistään mitään.
Toivon vaa, et voisin palata ajas taakseppäin siihen kohtaan, ku kaikki käänty alamäkeen. Korjata kaikki ja estää arvet mun ihossa, mut se ei vaa oo mahollista. Enkä kyl ees tiiä mis kohtaa tää meni tällaseks.

I thought I could fly, so why did I drown?

 Toissapäivänä kiva riita mutsin kaa. Musta ei kuulemma tuu mitään, mul ei oo hyvää tulevaisuutta ja se on mun oma vika et mul on paska olla. Selevä.. Itkin koko automatkan ja viel vähä koulus.Koulussaki on nykyää tosi ahdistavaa. En pysty olee paikoillani, vaan liikkua paikasta toiseen. Tunneilla on pakko päästä "vessaan" ainaki kaks kertaa. Kaverit vittuilee, poikaystävän kaa riitoja ja kaikki kaatuu päälle. Tänäänki menin vaa makoilemaan invan lattialle haukkoo henkee ja volat täysillä.

Ahistaa,ahistaa,ahistaa. Söin tänää. Ei pitäny. Vaaka näytti aamul 59kg. Läski.
Juttelin tänää yhen kaverin kaa. Silläki on syömisvammailuu ja masennusta. Uskalsin ensimmäist kertaa puhuu jollekki ulkopuoliselle, en kuitenkaan kaikkea. Pieniä osia vaan. Se sano et mun kannattais mennä ammattilaiselle puhuu ja se vois auttaa mua siinä.
Se on ihana ihminen! Kiitos sulle, vaik tuskin luet tätä.

same old stuff

Katson ikkunasta ulos ja huomaan harmikseni, että siellä sataa lunta! Painan pään takasin tyynyyn ja ajattelen, että päivästä tulee varmaan täydellinen.

No joo, ei tullu päivästä täydellistä. "Kaveri" teki hyvin selväks, ettei se halunnu mua tänään niille. Yllätys.. Piristi kummasti mieltä tollanen.

Oon oikeesti aina ajatellu, että jos mulla ei ois mun poikaystävää nii mä olisin jatkuvasti yksin. Tai sitten en olis ollenkaan. 

Oon niin tajuttoman onnellinen, et peruskoulu loppuu. Pääsee pois tuolta. Samalla mua kuitenki pelottaa ajatus, että entä jos mä jään yksin. Ei olis poikaystävää tukemassa, ei tuttuja, ei turvallista ympäristöä. Jäisin vaan yksin mun mielen kanssa. Sitä pelottavampaa ajatusta ei oikeesti ole.

Mä en muista millon mä rupesin pelkää itteeni, tai missä vaiheessa musta alko tuntumaan, että mussa onkin kaksi minää. Se hyvä minä ja se sairas minä. 

Tää on jotenkin ehkä vaikeetaki kirjottaa tätä blogia, koska en oo koskaan ennen kertonu kellekkään mun pään sisäisistä asioista näin suoraan.

Kiitoksia muuten ensimmäiselle lukialle!

Kännykkä päin seinää

Mä mokasin, taas. Oon huomannu, etten voi ottaa mun masuu puheenaiheeks ikinä illalla. No nyt mokasin ja rupesin puhuu siit. Yks kaks rupes vaa ahistaa. Kerroin poikaystävälle, et mua ahistaa mun maha. Se ei kyl tajunnu kui paljon mua se ahistaa. Se oli vaa, et "Hei, ei sun masussa oo mitään vikaa, se on ihan hyvä" Mun korvaan sähähti ikävästi toi ihan hyvä. Ihan hyvä ei riitä. Haluun et se on hyvä. Juteltii sit tosta asiasta, enkä uskaltanu kertoo, et oksennutin itteni tänää.

Toivottavasti en alota sitä kierrettä uudestaa, ku pääsin siit eroon jonkiaikaa sitte.

Tulin just kolmen tunnin lenkiltä ja ajattelin, et saisin vähä herkutella suklaajäätelöllä. Eipä tietenkää.. Rupes ahistaa ajatus et oon syöny herkkuja ja kävin oksentaa vatsan tyhjäks. 

Oikeesti mua vituttaa, ku kaiken pitää ahistaa. Kehut, ruoka, ihmiset, parisuhde yms. 

Torstaina koulussaki rupes ahistaa ja mun oli pakko päästä tunnilta pois. 

Pitäis ehkä hankkii jotain apuu, mut se kynnys siihen avunpyyntöön on oikeesti liian suuri..

Sit oli viel poikaystävän kaa tossa päivällä valtava riita. Olin ihan viittä vaille jättämässä sitä. Se suuttu mulle siitä et lähin kävelee tolle lenkille himasta, vaik se ei päässy eilen meille kokeiden takia. Huusin siinä sitte sille ja loppuenlopuks se soittaa ja sanoo "Moikka kaikille, mä lähen nyt" Sit se löi luurin. Mua rupes pelottaa et jos se tällakertaa tekee sen. Soitin kaverille ja käskin soittaa poikaystävälle ja juttelee sen kaa, ku mä en pystyny. Eipä se tietenkää ollu sitä tekemäs, se uhkaili vaa. Lupaan, et seuraavan kerran ku se tekee noin tulee ero. Kenenkää ei tarvii kestää noin vakavalla aiheella uhkailua, ei ees mun.

This week

Täs oli pieni tauko postailussa, ku netti ei toiminu.
Tää viikko on menny kohtalaisen hyvin, vaikka on tullu noita ahistuskohtauksen tapaisia viel iltaisin. Yleensä ne ilmenee silleen, et tuntuu etten saa happea, tärisen, viskon tavaroita ja en pysty olee paikoillani.
Tossa kaks päivää sitte poikaystävä soitti itkien ku sil on jotain ongelmia kotona. Mun oli pakko yrittää tukee sitä ja lohduttaa, vaik se tilanne oli tavallaan sanoisko omituinen.
Ennen en pystyny kattoo ku ihminen itkee, koska mua rupes se vaa ahistaa nii paljon, mut onneks nykyään ees vähäse.
Tänää taas todettin miks ei kannata viillellä. En pystyny lähtee kavereitten kanssa uimaan, ku kädet ja jalat niin kauheen näköset. Kaikista eniten mua pelottaa kesä. Mua pelottaa ne ihmisten tuomitsevat katseet ja musta aletaan puhua kauheena huomiohuorana, ku en viitti ees peittää niit jälkiä. Totuushan on se, et jos haluisin peittää kaikki arvet, pitäis mun käyttää farkkuja ja pitkähihasia koko kesä.
Oon oikeesti niin onnellinen, etten oo vähään aikaan koskenu terään.

Syömisen kanssa ei oo mikää muuttunu. Painon oon kyl saanu putoomaan alle 60kg, mut se on nyt jämähtäny tohon yhteen numeroon. Ahistaa. Haluun sen 50kg.

Ei nyt ihan oikeesti..

Aina iltasin mulle iskee järkyytävä paha, ahistunu ja vittuuntunu olo. En yhtään tiiä miks, se vaan tulee.

Asiaan ei yhtään auta yks henkilö joka mulle äskenki löi luurin. En vaan pystyny puhuu puhelimes. Nyt vituttaa ja tekis vaa mieli huutaa ja lähtee vetää täst talost tonne pakkaseen.

Tänää ei onneks oo nii paha ku eilen, mut toisaalta sillon oli vähän alkoholilla osuutta asiaan. Itkin jokaikisestä pahasta ajatuksesta ja se oli toisaalta ihan kauheeta ja toisaalta ihanan vapauttavaa.

Soitin kans mun yhelle kaverille ahdistuksissani (Ainut joka tietää mun tilanteesta) ja kerroin kui mulla oli tosi paha olla, mut se vaa tuomisti. Se sano et oli oma vika ku menin juomaan. Sit se sano et on ihan perseestä kuunnella mun ainaista valitusta.. Siit mä loukkaannuin tosi pahasti, ku oon kuitenki luottanu sille melkein kaiken. Sanoin sille, etten enää sitte soittele sille josseise haluu. Se kuitenku suuttu tosta ja syytti mua, etten haluu enää puhuu sen kaa ja löi luurin. 

Saatana...

Sitte on kans maanantain ja tiistain kaikista vaikeimmat kokeet, enkä tietenkään pystynyt lukemaan niihin tänään viimeöisen takia. Huomenna on pakko. Ne kaks koetta vaikuttaa mun elämään tosi paljon, jos kusen ne nii en pääse lukioon mihin haluaisin. 

Esittäytyminen

Moi! Olen 16-vuotias tyttö. Sen enempään en itseasiassa osaa kertoa. Se selviää myöhemmin.

Päätin ruveta kirjottamaan blogia mun pään sisällä tapahtuvista asioista niitä kaunistelematta. En toki voi luvata millaista tästä tulee, mutta yritän parhaani. 

Kirjoitan tätä koska uskon voivani jotenkin ilmaisemaan itseäni ja pitää tätä tavallaan päiväkirjan tapaisena, eli kirjoitan periaatteessa itselleni.

Kirjoitan tätä myös anonyymisti nimellä Infinite, joten en aijo pistää tänne mitään kuvia tai tietoja ittestäni. 

Toivottavasti jotakuta jaksaa kiinnostaa.