same old stuff

Katson ikkunasta ulos ja huomaan harmikseni, että siellä sataa lunta! Painan pään takasin tyynyyn ja ajattelen, että päivästä tulee varmaan täydellinen.

No joo, ei tullu päivästä täydellistä. "Kaveri" teki hyvin selväks, ettei se halunnu mua tänään niille. Yllätys.. Piristi kummasti mieltä tollanen.

Oon oikeesti aina ajatellu, että jos mulla ei ois mun poikaystävää nii mä olisin jatkuvasti yksin. Tai sitten en olis ollenkaan. 

Oon niin tajuttoman onnellinen, et peruskoulu loppuu. Pääsee pois tuolta. Samalla mua kuitenki pelottaa ajatus, että entä jos mä jään yksin. Ei olis poikaystävää tukemassa, ei tuttuja, ei turvallista ympäristöä. Jäisin vaan yksin mun mielen kanssa. Sitä pelottavampaa ajatusta ei oikeesti ole.

Mä en muista millon mä rupesin pelkää itteeni, tai missä vaiheessa musta alko tuntumaan, että mussa onkin kaksi minää. Se hyvä minä ja se sairas minä. 

Tää on jotenkin ehkä vaikeetaki kirjottaa tätä blogia, koska en oo koskaan ennen kertonu kellekkään mun pään sisäisistä asioista näin suoraan.

Kiitoksia muuten ensimmäiselle lukialle!