Tää viikko on menny kohtalaisen hyvin, vaikka on tullu noita ahistuskohtauksen tapaisia viel iltaisin. Yleensä ne ilmenee silleen, et tuntuu etten saa happea, tärisen, viskon tavaroita ja en pysty olee paikoillani.
Tossa kaks päivää sitte poikaystävä soitti itkien ku sil on jotain ongelmia kotona. Mun oli pakko yrittää tukee sitä ja lohduttaa, vaik se tilanne oli tavallaan sanoisko omituinen.
Ennen en pystyny kattoo ku ihminen itkee, koska mua rupes se vaa ahistaa nii paljon, mut onneks nykyään ees vähäse.
Tänää taas todettin miks ei kannata viillellä. En pystyny lähtee kavereitten kanssa uimaan, ku kädet ja jalat niin kauheen näköset. Kaikista eniten mua pelottaa kesä. Mua pelottaa ne ihmisten tuomitsevat katseet ja musta aletaan puhua kauheena huomiohuorana, ku en viitti ees peittää niit jälkiä. Totuushan on se, et jos haluisin peittää kaikki arvet, pitäis mun käyttää farkkuja ja pitkähihasia koko kesä.
Oon oikeesti niin onnellinen, etten oo vähään aikaan koskenu terään.
Syömisen kanssa ei oo mikää muuttunu. Painon oon kyl saanu putoomaan alle 60kg, mut se on nyt jämähtäny tohon yhteen numeroon. Ahistaa. Haluun sen 50kg.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti